Puhelinnumero

Kysy lisää!

+358 400 804 657

Kuvaus

Avant sovitteella varustettu JAK-200R on kompaktin kokoinen, mutta tehokas energiakoura, mikä on suunniteltu käytettäväksi pienemmän kokoluokan Avan -kuormaajissa. Peräosaa vaihtamalla JAK-200R on kuitenkin mahdollista valjastaa käyttöön myös esimerkiksi kaivinkoneissa tai kurottajissa. 

Kovaan käyttöön kehitetty JAK-200R katkaisee kerättävän puun siististi ja tarkasti halutusta kohdasta maanpinnan tasosta lähtien. Tämän ketterän ja vahvan energiakouran avulla energiapuun raivaus onnistuu vaivattomasti myös aina 20 cm paksuisiin puunrunkoihin saakka. Teiden ja ojien reunustojen raivaamisen lisäksi, 200R sopii loistavasti esimerkiksi puutarhojen ja puistojen puukasvuston hoitamiseen.

JAK-200R:n laajalla 600 mm avautumalla voidaan ottaa vaivattomasti kiinni myös useammista pienemmistä puista yhdellä kertaa. JAK-200R mallisuojattu neljällä leualla varustettu rakenne ottaa neljällä pettämättömän otteen halutusta puuaineksesta, jolloin puristuksessa oleva puu leikkaantuu siististi leukojen alapuolella olevan leikkuuterän ansiosta.

Leikkuuterän voi tarvittaessa myös irrottaa, jos energiakouraa haluaa käyttää tavallisena puukourana.

 

Tekniset tiedot

  • Paino: 142kg
  • Avant kiinnikkeen paino: 28 kg
  • Katkaisuläpimitta 200 mm
  • Käyttöpaine 200-300 bar
  • Minimiöljynvirtaus 30 l/min
  • Avauma: 600mm
  • Törmäyslevynkorkeus: 310 mm

Avant peräosa

Tämä JAK-200R on varustettu Avant -tyypin koneisiin sopivalla peräosalla. Peräosaa vaihtamalla 200R voidaan tarvittaessa valjastaa käyttöön myös muissa kuormaajissa tai kaivinkoneissa.

JAK-200R Energiakouran lisävarusteet

Energiakouran käyttöä voidaan monipuolistaa varustamalla sitä seuraavilla lisälaitteilla:

Pyörittäjä ja Läpivienti

R-sarjan JAK-Energiakouriin

Lisävarusteena hankittava pyörittäjä ja läpivienti mahdollistaa JAK-energiakouran rajattoman pyörittämisen molempiin suuntiin.

LUE LISÄÄ

Sähköohjattu 6/2-suuntaventtiili E6238

JAK-200B ja JAK-200R Energiakouriin

Sähköohjatulla 6/2-suuntaventtiilin avulla pystyt jakamaan yhden hydrauliikan kahteen toimintoon, kun käytät energiakouraa.

LUE LISÄÄ

Kaapeliohjain

Hydrauliikan ohjaukseen sähköohjatun 6/2-suuntaventtiilien kanssa

Kaapeliohjauksella ohjataan sähköohjattua 6/2 suuntaventtiiliä siirtämään toimintoja eri hydrauliikkalinjoille.

LUE LISÄÄ

Radio-ohjaus

Hydrauliikan langattomaan ohjaukseen sähköohjatun 6/2-suuntaventtiilien kanssa

Radio-ohjauksella ohjataan kätevästi sähköohjattua 6/2 suuntaventtiiliä siirtämään toimintoja eri hydrauliikkalinjoille.

LUE LISÄÄ

Kaatotuki

B- ja R-sarjan JAK-Energiakouriin

Lisävarusteena hankittava kaatotuki nostaa JAK-energiapuukouran törmäyslevyn korkeutta ja näin varmistaa puun tukevan hallinnan.

LUE LISÄÄ

Avant-peräosa

R-sarjan JAK-Energiakouriin

Avant-peräosa on R-sarjan energiakouramalleihin asennettava sovite, jolla koura saadaan käyttöön Avant-merkkisissä kuormaajissa.

LUE LISÄÄ

Multimount-peräosa

R-sarjan JAK-Energiakouriin

Multimount-peräosa on R-sarjan energiakouramalleihin asennettava sovite, jolla koura saadaan käyttöön erilaisissa kuormaajissa ja kurottajissa.

LUE LISÄÄ

Kaivinkone-peräosa

R-sarjan JAK-Energiakouriin

Kaivinkoneperäosa on R-sarjan energiakouramalleihin sopiva varuste, jolla koura käy sovitelevystä ja kaivinkonekiinnikkeistä riippuen kaikkiin yleisiin kaivinkonemalleihin.

LUE LISÄÄ

JAK-200R Energiakouran käyttökohteet ja ominaisuudet

➔ Takuu 2 vuotta
➔ CE-hyväksytty
➔ Made in Finland
➔ Vaihdettava peräosa
➔ Irrotettava terä
➔ Valmistettu Hardox-teräksestä
➔ Ketterä ja kestävä 

 

Katso JAK-200R Energiakouran esittelyvideo

Tällä videolla näet kuinka R-sarjan energiakourat toimivat yhdessä Avant -merkkisten kuormaajien kanssa. Kouran asennus käy nopeasti ja sen käyttö on helppoa ja tehokasta.

Kahden vuoden takuu

Tuotteemme ovat saavuttaneet nykyisen muotonsa kovassa käytössä syntyneiden kokemusten ja pitkäjänteisen tutkimustyön perusteella. Koska tiedämme mihin energiakouramme kykenevät, pystymme antamaan tuotteillemme myös markkinoiden parhaan takuun.

Tuotteemme ovat paras valinta heille, jotka osaavat arvostaa työn tehokkuutta ja laatua. On olemassa vain yksi JAK!

Jak

Kuvia JAK-200R Avant Energiakourasta

Alla olevasta kuvagalleriasta voit tarkastella JAK-200R malliamme eri kuvakulmista sekä erilaisilla lisävarusteilla varustettuna. Pientä kuvaa klikkaamalla näet saman kuvan koko ruudun kokoisena. Tässä näkymässä voit selata kuvia vasemmalta oikealle tai sulkea näkymän oikeassa ylälaidassa olevaa ruksia painamalla.

Haluatko lisätietoa? Ota rohkeasti yhteyttä!

 

COPYRIGHT 2023